Jäsentiedote

VAIVION ERÄNKÄVIJÄT RY. Jäsentiedote 2/2015

Seuran kesäkokous pidettiin 14.8.-15 Vaivion Tarmon kentällä grillikodassa.
Osanottajia oli 20 seuran jäsentä. Puh.joht. toimi Tomi Strandman ja siht. Seppo Pietarinen.

Vieraskiintiöiksi päätettiin: Vieraan saa tuoda viisi kertaa metsästysvuoden aikana. Isännän oltava
mukana metsällä ja saalis isännän kiintiöstä. Vierasmaksu viisi (5) euroa päivä. Vierasmaksu kettujahdissa viisi (5) euroa päivä ja vieraan saa tuoda 10 kertaa metsästysvuoden aikana.
Vieraskortteja myyvät johtokunnan jäsenet. Vieraan voi ilmoittaa myös tekstiviestillä puheenjohtajalle 0503497569 tai sihteerille 0504661252 Vierasmaksu peritään isännältä jäsenmaksun yhteydessä.
Vieraskortti lunastettava ennen metsästyksen alkua.

Koemaastoja koirakokeita varten myönnettiin seuraavasti:
16.10.2015 hirvenhaukkukokeet.
Linnunhaukkukokeet syyskuun alussa.

Riistakiintiöiksi päätettiin kolme (3) teertä ja yksi koirasmetso. Suositellaan ettei fasaaneja ammuttaisi.
Ei muita lajikohtaisia rauhoituksia.
Rauhoitusalueiksi päätettiin Urpo Pietarisen maa ja Matti Holopaisen pihapalsta. Sammakkolampi, sorsastus rannalta kielletty. Kuusijärven etelärannasta, Majoisen huvilalta – pellon reuna niemen tyveen saakka, sekä Vaivionlammesta Savikkolahden puoleinen pää sähkölinjaan saakka,sorsastus rannalta kielletty.Joulurauha riistalle 24.-25.12.2015.

Johtokunta hyväksynyt varsinaiseksi jäseneksi Karri Roivaan Vaiviosta. Koejäseninä jatkaa 7 henkilöä.
Uudeksi koejäseneksi hyväksytty Valtteri Pesonen Vaiviosta.

Hirvipalaveri pidetään 5.9.-15 Enson laavulla Härkivaaralla klo 8.00.
Suurpetojen metsästyksen yhteyshenkilönä toimii Tomi Strandman.

Seuran mets.alueista myytävänä karttoja puheenj. siht. ja Jari Huikurilla. Hinta 30€ kpl.

Katsokaa seuran kotisivuilta ajankohtaisia tietoja. Jäsentiedote, kokouskutsut ym.
Löytyy: Google=Vaivion Eränkävijät.

ILMOITTAKAA riistanhoitotyöpäivät ja saalisilmoitukset johtokunnan jäsenille 15.1 mennessä.

Tomi Strandman ja Lauri Pesonen p.0505485925 toimii suurpetoyhdysmiehenä.

Puheenjohtajan sähköpostiosoite:trantamies@gmail.com. puh. 0503497569.
Terveisin siht. Seppo Pietarinen. Puh. 050-4661252. Sähköposti: pietarinen.seppo@gmail.com