Elokuu 2025

VAIVION ERÄNKÄVIJÄT RY.                              Jäsentiedote 2/2025

 

Seuran syyskokous pidettiin 23.8.-25 Vaivion Tarmon kentällä grillikodassa.

Osanottajia oli 11 seuran jäsentä. Puh.joht. toimi Tomi Strandman ja siht. Outi Martikainen.

 

Vieraskiintiöksi päätettiin: Vieraan saa tuoda viisi kertaa metsästysvuoden aikana. Isännän oltava

mukana metsällä ja saalis isännän kiintiöstä. Vierasmaksu viisi (5) euroa päivä. Vierasmaksu kettujahdissa viisi (5) euroa päivä ja vieraan saa tuoda 10 kertaa metsästysvuoden aikana.                                  Vieras ilmoitetaan tekstiviestillä puheenjohtajalle 0503497569  tai sihteerille 0503473471 Vierasmaksu peritään isännältä jäsenmaksun yhteydessä.

Vieraskortti lunastettava ennen metsästyksen alkua.

RIISTAKIINTIÖIKSI päätettiin kaksi (3) teertä ja yksi koirasmetso. Koppelo rauhoitettu.  Ei muita lajikohtaisia rauhoituksia.              (suositus ettei fasaaneja ammuta

Rauhoitusalueiksi päätettiin Matti Holopaisen pihapalsta.                        Sammakkolampi, (Viitavaaran-Ruisvaaran välissä) sorsastus rannalta kielletty. Kuusijärven eteläranta, Mikko Huikurin pellon kohdalta ja Helga Mourujärven ranta,  sorsastus rannalta kielletty. Joulurauha riistalle 24.-25.12.2025.

METSÄKAURIIN kaadosta ilmoitettava lain mukainen kaatoilmoitus riistakeskukselle 7 vrk. kuluessa.

 

Johtokunta hyväksynyt koejäseneksi Mia Piipposen Härkinvaaralta.

HIRVIPALAVERI pidetään la 13.9.-25 klo 8.00 seuran laavulla Veteläsuon tien varrella. Hirviporukkaan ilmoittautuminen silloin.

Hirvenmetsästyksen yhteyshenkilönä toimii Tomi Strandman.

Karhunmetsästyksen johtaja/yhteyshenkilö Tomi Strandman 1 sekä Jari Pietarinen 2.

Katsokaa seuran kotisivuilta ajankohtaisia tietoja. Jäsentiedote, kokouskutsut ym.  Löytyy: Google=Vaivion Eränkävijät.

ILMOITTAKAA riistanhoitotyöpäivät ja saalisilmoitukset puh.joht. tai siht. 15.1.2026 mennessä.

Tomi Strandman toimii suurpetoyhdysmiehenä.

Puheenjohtajan sähköpostiosoite:trantamies@gmail.com. puh. 0503497569.

Terveisin siht. Outi Martikainen. Puh. 0503473471. Sähköposti: outi.martikainen33@gmail.com